Historiani yrittäjänä

”Perustin oman toiminimen Alasalmi Graphix:in vuonna 1998, jolloin tein erikoismaalauksia mm. moottoripyöriin ja kypäriin. Ensimmäisen tarraleikkurin hankin vuonna 2004 maalaussabluunojen valmistusta ajatellen. Ennen pitkää huomasin tekeväni autoteippauksia ja erilaisia ikkunateippauksia. Graafinen suunnittelu liittyy olennaisena osana myös erikoismaalauksiin, joten oli melko luontevaa suunnitella ja toteuttaa myös erilaisia teippauksia. Töiden lisääntyessä hankin ensimmäisen digitaalisen tarratulostimen ja tarraleikkurin yhdistelmän vuonna 2005. Samassa yhteydessä ostin lämpöprässin, joka mahdollisti asustepainatusten tekemisen. Aluksi työskentelin Peräseinäjoella kotipihassa sijaitsevassa työtilassani.

Vuoden 2008 aikana tein päätöksen isompien tilojen hankinnasta ja vielä samana vuonna siirryin uusiin tiloihin Kapernaumin teollisuusalueelle Seinäjoelle. Uusien tilojen myötä konekanta laajeni, suurkuvatulostin ja laminointikone teippien jälkikäsittelyyn sekä erilliseen maalaamotilaan sijoittuva automaalauskammio.

Syksyllä 2011 perustimme Hannu Nivalan kanssa osakeyhtiön ja sen nimeksi otettiin Mainosvarikko Oy. Osakeyhtiö otti käyttöönsä aputoiminimen Pinstriping Finland, joka jatkaa Alasalmi Graphix erikoismaalaustuotteiden maahantuontia ja kauppaa.”

Toimitusjohtaja Jussi Alasalmi

asenne kyltti